sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Vuosi on kulunut

Vuosi Foxin pois menosta. Vuosi. Vaikka tuntuu että kaikki tapahtui ihan hetki sitten. Muistan sen kuin eilisen, Foxin viimeisen päivän. Muistan sen epätoivon ja tuskan, pelon että joutuu menettämään rakkaimpansa. Ja sen tyhjyyden tunteen kun niin sitten kävi.

Ikävä ja suru on yhä valtava, antaisin mitä vain jotta saisin tuon otuksen takaisin. Jotta saisin halata sitä, rutistaa sitä, rakastaa sitä. Jotta voisin mennä sen kanssa metsään liinan kera ja katsoa kuinka se nautti vapauden tunteesta, vaikka se olikin vain kymmenen metriä suuntaansa. Käydä sen kanssa iltalenkillä ja nauttia huomatessani kuinka se asiansa hoidettuaan kiirehti kotiin, koska tiesi että saisi lihaa iltapalaksi. Kaipaan yhteisiä pallon kopittelu hetkiä, se sai aina kopin kun heitin sille pallon ja sen into leikkiä kanssani oli loputon. Aamuisin se kömpi kainaloon örisemään ja tuhisemaan ja halusi ulos. Jakoi minulle rakkauttaan, vaikken sitä aina huomannut. Tuotti minulle harmaita hiuksia ja paljon kyyneliä, mutta kuitenkin niin paljon onnistumisen hetkiä. Fox opetti minulle ihan hirveästi, enemmän kuin yksikään koira ennen sitä, ja ehkä enemmän kuin yksikään koira ikinä. Minun rakas pässiääliö idioottini, joka oli minun elämäni mies, minun aarteeni, minun vauvani, minun rakkaani <3
Kumpa vain olisi keino saada se takaisin.

Kuvia on vaikea katsella, mutta ne tuovat myös lohtua. Iloitsen kun näen miten onnellinen koira se olikaan. Se lohduttaa minua ja auttaa jaksamaan. Tiedän, että Foxilla oli hyvä olla minun luonani loppuun saakka ja osasin myös päästää sen kärsimyksistään ajoissa.

Alla kasa kuvia viimeisiltä vuosilta. Rakas muruseni on niin kaunis ja hieno poika, ja niin onnellinen <3




















































Kiitos yhteisistä vuosista, en kadu hetkeäkään että sinut aikanaan luokseni otin, vaikka vaatikin paljon työtä, jotta yhteiselo alkoi sujumaan. Mutta se alkoi ja se on pääasia. Rakastan sinua kulta <3